Noniih, sainpa vihdoin ja viimein tämänkin aiheen aloitettua. Ilmosin Nemin huhtikuussa ALO-luokkaan, tavoitteena olisi alkavana vuonna saada ykköstulos vielä AVO:sta, VOI-luokasta nyt en osaa vielä edes unelmoida

Silkin tokokoulutus on ollut ennenkaikkea antoisaa, kuin myös hauskaa. Se vaatii omistajalta paljon huumorintajua, ja koiralähtöisyyttä. Esim. piti opettaa Nemille liikkeestä maahanmeno, niin tulos oli että koira oppi kierimään

Mutta ei me aleta luistamaan, koemaisesti suoritetaan jo osasuoritukset:
- Istu (myös liikkeestä istumaanjäänti)
- Maahan (myös liikkeestä maahanmeno)
- Perusasento eteen ja sivulle siirtyminen
- Nouto (kapulan luovutus perusasennossa on vielä hakusessa, koira tulee eteen istumaan ja tiputtaa kapulan, eli ongelmana on sen pitäminen edessäistunnassa ja luovutus suoraan käteen)
- Seuraaminen (kohta ja sijainti ok, käännösten nopeuttamisessa hiomista)

Eli paljon on vielä tehtävää, mutta onhan meillä aikaa

Videon laitan kun sellaisen saan otettua, tässä todella pikaiseen sisällä otetut kuvat treenihetkestä:

Perusasento erinomaisessa kontaktissa:


Paikallamakuun takaisinpaluun asento ja jälleen erinomainen kontakti:


Paikallamakuu etäisyytenä vain todella vähän, pisin koitettu on ollut 15m, ja taas tuo kontakti :


..Se siitä sitten, jatketaan kun edistytään

Ps. haku ja jälki edelleen tauolla liiallisen lumimäärän vuoksi.

Tulokset näyttelyissä vuodelle 2009:

1.11.2009 - Match Show, Ylöjärvi - sin.ei sij.
5.12.2009 - Pentunäyttely, Helsinki - PN2
6.12.2009 - Match Show, Kerava - sin.ei sij + lapsi&koira sij.6

Kuvasta kiitokset © Nea Paul

Heh, näinhän se sitten tapahtui. Tällä silkillä oli ekat haku- ja jälkitreenit tänään.

Ekat treenit siis henkilöhakua, silmälläkatsoen tulevia tavoitteita. Otti hyvin jäljen, myös ilmasta, osasi ihan opettamatta / neuvottelematta asiasta sen paremmin kuten ilmaisen, ilmoittaa löytyneen henkilön haukkumalla rynkemättä sen päälle tai lähtemättä duunaamaan muuta.

Tekemistahto on erinomainen ja nenätyöskentelyn tarkkuus aivan omaa luokkaansa. Tästä se lähtee, emäntä on superylpeä lapsosesta!

Treenit jatkuu kolmesti viikossa meillä ja esineruutu aloitetaan parin viikon päästä kun haun ja jäljen idea on selvillä. Tavoitteena meillä siis PEHA ja PEJÄ suoritettuna kahden vuoden ikään mennessä. Laittelen videota tänne tulemaan (henkilö)hakutyöskentelystä kun valoisaan aikaan vain päästään treenaamaan!

Pidän tähän pienimuotoista päiväkirjaa haku- ja jälkitreeneistä, niin ehkä joskus tulevaisuudessa joku muukin innostuu silkkinsä kanssa tällaista toilailemaan ja jos jotakuta vaikka sattuisi muutoinkin kiinnostamaan kuinka potentiaalinen silkki on pidemmällä tähtäimellä tässä harrastuksessa - itsekään sitä siis en vielä tiedä, voihan olla että parin kuukauden päästä tämä kaatuu omaan mahdottomuuteensa

Tokopohjasta sen verran että lähdettiin treenaamaan aloituspakalla:
- Istu
- Seuraa
- Odota
- Maahan
- Nouda
- Etsi (ja tätä harjoiteltu ihan pienestä pitäen piilotetuilla nameilla ja esineillä, esineet vaadittu aina tuomaan ohjaajalle)
- Sivu
- Tule (eli koira tulee eteen istumaan, tästä siis jatkona tuo edellinen käsky)
- Tuonne / tänne (osoittamalla hakee oikean suunnan mistä yrittää etsiä)
- Sekä pienimuotoista jälkeä tehty juustonpalalla ym. sisätiloissa.

Olen saanut todella paljon ylenkatsovia ilmeitä osakseni kerrottuani aikovani nämä harrastukset aloittaa ko. rodun kanssa, mutta ei me vähästä lannistuta.

Ai niin, ja välineinä toimivat y-valjaat ja 10m jälkiliina. Liinasta on suunniteltu luopuvan kun perusidea on selvillä ja koiran lähettäminen varma.

Sain syliini palan taivasta, nyt tiedän mitä kaivata.
Oli aika raskaiden päätösten, saattaa sut huomaan enkelten.
Nyt saat juosta seuraten heitä, ei kipu enää elämääsi peitä.
Suru on suuri ja lohduton, mut tiedän - sun hyvä olla nyt on.

Kira lähti tänään maailman tuuliin, enkelten ystäväksi.

Koirille on vain taivas. Kiitos rakkaalle parhaasta ajasta kanssasi!

Kiralla todettiin munuaisvika - toinen munuainen ei toiminut ollenkaan ja toisessa vajaatoiminta. Lääkkeillä olisi voinut pitää elossa puoli vuotta - vuoden, mutta kivut olisivat kovat. Päätettiin päästää Kira vihreämmille niityille, jossa ei kivut paina. Hyvä oli lähteä nyt kun pystyi onnellisena kulkemaan omin jaloin viimeiselle tielle. Suru on suunnaton, mutta tärkeintä että lapsen on nyt hyvä olla.

Kiitos kaikille, jotka muistivat Kiraa ja olivat osana sen elämänsä parasta vuotta luonamme!

Sanat ei riitä kertomaan...

Sinä saavuit elämäämme ikäänkuin puolivahingossa, menimme vain katsomaan sinua - lähinnä kai mielenkiinnosta menneisyyttäsi kohtaan. Kuva sinusta näytti jo lapsimaisen katseesi. Pitkän automatkan jälkeen pääsimme perille, ja siinähän sinä sitten mennä viipotit. Pelkoagressiivinen? Joo, me saimme suukkoja ja propellihännänheilutuksia räksytysten sijaan. Ja siitähän sinä sitten mukaan lähdit.

Meillä oli sitten varvasrikkoinen, kaikkea muuta kuin saksanpaimenkoiran näköinen sakemanni ABC:n parkkipaikalla. Hmm... Sinä et vierastanut yhtään vaan lähdit ihan mielelläsi meidän kanssamme jaloittelemaan. Tilasimme ruuat ja sinulle 2 raakaa pihviä. Ne menivät heti hyviin suihin. Et malttanut nukkua koko matkana vaan pidit meille seuraa mm. nuolemalla Jonin korvaa ja yrittämällä tunkea syliini keskikonsolin välistä.

Kävimme katsomassa ystävääni, jonka koira kipitti vapaana luoksesi. Emme tienneet ollenkaan miten suhtaudut toisiin koiriin. Sinä katsoit vain lempeän ruskeilla silmilläsi tuota parikiloista ilmestystä ja heiluttelit häntääsi. Ja taas lähdettiin - nyt kotiin.

Lukaa sinä rakastit, ai että kuinka sinä heti alkutaipaleella otit sen omaksesi, ja Luka myös sinut. Te olitte kyllä paras ja pahin mahdollinen tehoduo mitä on. Toinen repi roskikset ja toinen söi sisällön, toinen jahtasi kissaa ja toinen piiritti, toinen kuorsasi ja toinen potki nukkuessaan toisen alas sängyltä.

Sinä rakastit meitä. Sinulla oli perhe, sinulla oli lauma, ja rakkautta - sitä oli ylitsevuotavasti. Sait ymmärrystä ja hiljalleen totuttelimme sinut elämään perheemme parissa. Se oli yllättävän kivutonta - sinä sopeuduit loistavasti. Muutaman kuukauden päästä portaat eivät enää pelottaneet, auton nähdessäsi et enää saanut paniikkikohtausta, etkä räksytellyt puskille ja ihmisille. Kissojen jahtaaminenkin loppui yllättävän pian. Sinä tahdoit kuulua elämäämme.

Ei kaikki kuitenkaan ollut kokoajan niin ruusuista, ylös tullessamme oli muutama porras tiputtava alaspäin, mutta suunta oli kokoajan melko vakaa, ja todellisen oikea sinulle. Nautin katsoa sinun elämäniloasi ja vilpitöntä olemustasi. Et peitellyt mitään tuntemuksia, ja annoit koko elämäsi meidän käsiin. "Pidän siitä hyvää huolta" - lupasin itselleni. Ja kun ristin olin ottanut, kannoin sen loppuun asti.

Muistan niitä aikoja mielelläni, jolloin saimme olla yhdessä. Viime kesän loppu meni kuin itsestään, talvi kovasti treenatessa hankimaastossa lihaksiasi kasvattaen. Keväällä jalka taas vähän tenkkasi, mutta eipä tuosta mitään - parin viikon tauko teki varmasti hyvää, vaikka metsälle olisit tahtonut päivittäin juoksemaan vapaana.

Muutit käsitystäni ja mielipiteitäni kaikesta paljon, sait minut toisinaan nauramaan solkenaan ja toisinaan nousemaan varpailleni ja ihmettelemään. Suuren suuri sydän niin pienessä olennossa. Kellekään et kuitenkaan mitään pahaa tahtonut, vaikka pelkosi toisinaan agressiivisuutena tulikin ulos. Se oli sinun tapasi toimia - enkä minä sitä tuominnut. Mielestäni olimme kuitenkin aika loistava pari.

Jaksoit aina olla iloinen, vaikka kaikki menisi päin mäntyä. Kun heitit kuperkeikkoja lattialla tai makasit kyljelläsi ryömien kuuttiasennossa eteenpäin, mietin monesti voiko sinunlaisellesi koiralle suuttua ikinä? Kyllä niitäkin hetkiä tuli, mutta sinä olit tässäkin tapauksessa kuin ihmisen mieli. Ymmärsit, väistit, pyysit anteeksi, lohdutit, ja kohta taas leikittiin.

Rakastit yli kaiken juosta koirapuistossa ystäviesi kanssa, olla metsällä syksysateella kurarallia, autoilla ja olla maalla lumihangen siintäessä ja auringon paistaessa. Mikä ihan oikeasti voisi olla koiran elämään parempaa?

Monet ihmiset eivät ymmärtäneet sinua tai oikkujasi, eivät ymmärtäneet pelkoasi ja sanojasi. Me yritimme ymmärtää ja tehdä elämästäsi elämisen arvoisen - todellisen elämän, jota et ollut saanut pentulaatikon jälkeen kokeakaan. Me päätimme että nyt korvataan kaikki se menetetty aika, ja sinä aloit selvästi unohtamaan. Aloit unohtamaan, että voi ollakaan ettei pääse pihalle, aloit unohtamaan, että joku voisi lyödä sinua. Opit unohtamaan kaiken sen, mitä olit edellisessä kodissasi saanut kokea, kaikkea mitä minä en voisi kutsua rakkaudeksi.

Minä en pitänyt kaikista ihmisistä - miksi sinunkaan olisi pitänyt?
Minäkään en ole täydellinen - sinä olit.

Elämä kanssasi alkoi yhtäkkiä kääntymään alamäkeen, emme ymmärtäneet enää. Laskit allesi ja näytit kovin anteeksipyytävältä, vikisit usein, läähätit pitkin öitä. Mikä on kultaseni, mikä on?

Sitten tuli sateinen sunnuntai, jolloin tilasi oli huonontunut. Pieneläinklinikalle heti! Rakkaani on kipeä. Minä ajattelin. Ajattelin että saisit lääkkeitä tai leikkauksen, mitä tahansa. Saadaan sinut kuntoon ja voidaan jatkaa monta vuotta kuten edellistäkin. Saadaan sinut kuntoon, varmasti saadaan!

Vakava munuaisvika - sanoivat. Toinen munuainen ei toimi ollenkaan, toisessa vajaatoiminta. Saattohoitona lääkkeillä sinua voisi pitää elossa puoli vuotta, vuoden, mutta kivut tulisivat koventumaan kokoajan loppua kohti. - Näinkö he sanoivat? Näinkö he sanoivat minulle minun lapsestani, tytöstäni, propellihännästäni, joka on aina niin iloinen ja energiaa täynnä? Näinkö? Varmasti joku väärinkäsitys... Mutta ei. Arvosi olivat todella alhaalla ja veripitoisuus virtsassa suuri. Myrkytystila ilmeisesti jo siinä vaiheessa. Mitä ihmettä? Päästää irti siitä josta eniten välittää? En minä voinut, enkä tahtonut!

Mutta niinhän siinä kävi. Rakkaus voitti. Soitan kasvattajallesi itku kurkussa ja selitän hänelle asian. Kai halutakseni tukea päätökseen. Tuija jaksoi olla jälleen kerran niin ymmärtäväinen ja myönsi päätöksen olevan ainoa oikea. Hyvä näin. Puhelun jälkeen tunnen olevani jonkinlaisessa tajuttomuuden tilassa. En voi käsittää. Enkä tahdo käsittää. Soitto äidille - yritän pysytellä mahdollisimman lujana, mutta hajoan. Itken puhelimeen, enkä saa sanotuksi oikein mitään. Äiti kuuntelee, äiti ymmärtää... äitikin itkee. Halaan kiraa, ja Kira tunkee päänsä kainalooni ja nuolee kasvojani: "Kaikki hyvin äiti, älä ole surullinen."

Maanantai meni... noh, enemmän tai vähemmän ymmärtämättömyyden ympäröimänä. Annoimme sinulle 1½ kiloa juustoa ja kaikkia herkkujasi. Veimme sinut yöllä metsään juoksemaan vapaana. Aamunkajastus oli kaunis. Sinä tahdoit vain heitellä patukkaa ja leikkiä, juoksit hulluna ympäri metsää ja olit edelleen se mikä olet - kuin ihmisen mieli. Kun makasit ja piehtaroit apilaniityllä, oli kuin olisin katsellut sinua jo taivaassa. Halasin sinua, itkin, ja kerroin että me rakastetaan sua aina. Kaikki rakastaa. Sä olet sen ansainnut. Ja sä ihan varmasti tiesit sen.

Yöllä näin unta sinusta. En tahtonut päästää irti. Lähdit iloisena eläinlääkärille, saithan autokyydin - ihan sun lempipuuhaasi kun tuo autolla matkustaminen on. Ja minä itkin. Pääsimme heti sisään ja rauhoitusaineen saatuasi painoit hiljaa pään syliini. Katsoit minua silmiin kuin sanoen, että "tämä ei ole sinun vikasi", ja minusta kun tuntui että oli, ja tuntui että joku olisi repinyt lihaveitsellä sydäntäni palasiksi ja sinua irti siitä. Minä yritin pitää kiinni... päästämällä irti.

Sinä olit niin rauhallinen. Sanoin eläinlääkärille tahtovamme olla vierelläsi loppuun asti. "Älä sano ettet voi, tai tahdo katsoa tai olla mukana tässä. Kaikki on koiralle helpompaa sen omistajan kanssa, myös viimeinen matka", kuuluu koiran 10 pyyntöä ihmiselle, viimeinen kohta. Minä tahdoin sinulle arvokkaan lähdön, ja tahdoin olla läsnä. Niin sinulle kaikki olisi helpompaa, sinä olisit tehnyt saman minulle. Rakkautesi oli rajatonta.

Hiljalleen kultainen sydän lakkasi lyömästä, ja sinua ei enää ollut. Kyyneleet olivat lohduttomia ja ne kostuttivat kuonosi minun suukottaessani sitä ja halatessani sinua. Koin kantapään kautta miltä tuntuu heittää pois 30 kiloa puhdasta rakkautta, ystävyyttä, luottamusta, uskoa, toivoa, anteeksiantoa ja elinvoimaa. Sitä ei sanat riitä kertomaan.

"Muistathan että me rakastetaan sua aina. Me kaikki rakastetaan. Me ei ikinä unohdeta sua, ja sä pysyt meidän sydämessä aina". Niin mä sulle sanoin. Ja mä tiedän että sä tiesit sen. Mä silitin sua varovasti, ja tuntui kuin mä olisin irronnut itsestäni. Mä en voinut käsittää miksi sinä, miksi meille, miksi se kaikkein paras?

Niin - sinne sä jäit nukkumaan ikiuntasi, mutta sun sielusi on nyt vapaa. Vihreillä niityillä, sateenkaarisillalla, mun vieressä pimeällä, meidän mukana meren rannalla, pilkahduksina ajatuksissani, mun sylissä nukkuessani, mun korvissa tassuntepsutuksina, mun sydämessä koiran kokoisena muistona, jota suojelen läpi elämäni.

Sä olet olemassa niin kauan, kun me sua muistetaan, niin kauan kuin susta puhutaan ja sun kuvasi koristaa kirjahyllyä - aina. Mä en ikinä unohda sua, enkä sitä rakkautta, jonka toit mun elämääni.

Lepää rauhassa rakkaani.

Niin tosiaan, sakemannit, sesset, saksanpaimenkoirat, sakut, seefferit. Mitä ne sitten todellisuudessa ovat tai enemmänkin miksi rotu on jalostettu? Mihin on pyritty, ja miten se heijastuu nykypäivään?

Näin sanoo rotumääritelmä:

Rotumääritelmä on saatu Kennelliitosta.
FCI:n ryhmä 1
Lammas- ja karjakoirat
(alaryhmä 1)

SAKSANPAIMENKOIRA            166
(DEUTSCHER SCHÄFERHUND)
Saksalainen rotu

Hyväksytty: FCI 23.3.1991, käännös SKL-FKK 7.12.1993

Käyttötarkoitus
Monipuolinen käyttö- paimen- ja palveluskoira.

Lyhyt historiallinen katsaus:
Verein für Deutsche Schäferhunde (SV), joka on Verband für das Deutsche Hundewesenin (VDH:n) jäsen, on rodun perustajayhdistyksenä vastuullinen saksanpaimenkoiran rotumääritelmästä.

Rotumääritelmä laadittiin yhdistyksen ensimmäisessä jäsenkokouksessa Frankfurt am Mainissa 20. syyskuuta 1899 A. Meyerin ja von Stephanitzin ehdotuksen mukaisesti. Sitä täydennettiin 6. jäsenkokouksessa 28.7.1901, 23. jäsenkokouksessa Kölnissä 17.9.1909, johtokunnan ja valtuuston kokouksessa Wiesbadenissa 5.9.1930 ja jalostustoimikunnan ja johtokunnan kokouksessa 25.3.1961. Edelleen sitä käsiteltiin Saksanpaimenkoirayhdistysten Maailman Unionissa (WUSV), ja se hyväksyttiin WUSV:n kokouksessa 30.8.1976, edelleen sitä käsiteltiin ja se hyväksyttiin johtokunnan ja valtuuston kokouksessa 23.-24.3.1991.

Saksanpaimenkoirien suunnitelmallinen jalostus aloitettiin yhdistyksen perustamisen jälkeen vuonna 1899. Rotu on jalostettu tuonaikaisista keski- ja eteläsaksalaisista koiratyypeistä päämääränä luoda palveluskoira, jolla on edellytykset vaativiin suorituksiin. (se linja, mihin saksanpaimenkoirien näyttölinjaisuus on ajanut sakemannit, eivät ole enää sellaiset, jotta siitä olisi edellytyksiä juuri mihinkään fysiikkaa vahvasti vaativaan käyttötehtävään.) Tämän päämäärän saavuttamiseksi laadittiin rotumääritelmä, joka määrittää saksanpaimenkoiran ruumiinrakenteen, olemuksen ja luonteenominaisuudeti. (jos siinä ei olisi menty liian pitkälle.)

Yleisvaikutelma:
Saksanpaimenkoira on keskikokoinen, hieman pitkänomainen, voimakas ja lihaksikas. Sen luusto on kuiva ja rakenne kiinteä.

Tärkeitä mittasuhteita:
Urosten säkäkorkeus on 60-65 cm ja narttujen 55-60 cm. Rungon pituus on n. 10-17% säkäkorkeutta suurempi.

Luonne / käyttäytyminen:
Saksanpaimenkoiran tulee olla luonteeltaan tasapainoinen, vahvahermoinen, itsevarma, ehdottoman ennakkoluuloton (ei ärsytystilassa), hyvin säyseä, tarkkaavainen ja ohjattavissa oleva. Sillä täytyy olla rohkeutta, taistelutahtoa ja kovuutta, jota seura-, vahti-, suojelu-, palvelus- ja paimenkoiralta vaaditaan.

Pää:
Pää on kiilamainen ja sen tulee olla suhteessa rungon kokoon (pituus n. 40% säkäkorkeudesta), eikä se saa olla liian karkea tai liian pitkä. Pään tulee olla yleisvaikutelmaltaan kuiva ja korvien välistä kohtuullisen leveä. Otsa on edestä ja sivulta katsoen vain hieman kaareutuva, keskivakoa ei ole tai se on vain heikosti havaittavissa. Kallo-osa on n. 50% pään koko pituudesta. Kallo-osan leveyden pitää likimain vastata sen pituutta. Kallo kaventuu (ylhäältä katsottuna) korvista kirsua kohti tasaisesti. Se liittyy loivasti viiston, mutta ei jyrkän otsapenkereen kautta kiilamaiseen kuono-osaan. Ylä- ja alaleuka ovat voimakkaasti kehittyneet. Kuononselkä suora, koveruus tai kuperuus ei ole toivottavaa. Huulet ovat tiiviit, hyvin sulkeutuvat ja väriltään tummat. Kirsun tulee olla musta.

Silmät:
Silmät ovat keskikokoiset, mantelinmuotoiset, hieman vinoasentoiset, eivät ulkonevat. Silmien värin tulee olla mahdollisimman tumma. Vaaleat, pistäväilmeiset silmät eivät ole toivottavat, koska ne häiritsevät koiran ilmettä.

Korvat:
Korvat ovat pystyt, keskikokoiset, yhdensuuntaiset (eivät sisäänpäin taipuneet) ja teräväkärkiset. Ulkokorva on eteenpäin suuntautunut. Kärjestään taittuneet tai luppakorvat ovat virheellisiä. Liikkeessä tai levossa taaksepäin päänmyötäisesti taipuneet korvat eivät ole virhe.

Leuat / hampaat / purenta:
Voimakas, terve ja täydellinen (42 hammasta). Saksanpaimenkoiralla on leikkaava purenta, ts. etuhampaat koskettavat toisiaan leikkaavasti, jolloin yläleuan etuhampaat kohtaavat tiiviisti alaleuan etuhampaat. Ala-, ylä- ja tasapurenta ovat virheitä samoin kuin suuret hampaiden välit. Virheeksi luetaan myös se, että etuhampaat ovat suorassa linjassa. Leukaluiden tulee olla voimakkaasti kehittyneet, jotta hampaat voivat kiinnittyä syvälle ja tukevasti.

Kaula:
Kaulan tulee olla voimakas ja lihaksikas ilman löysää kaulanahkaa. Kaula on vaakatasoon nähden 45°:n kulmassa.

Eturaajat:
Eturaajat ovat kaikilta suunnilta katsottuina suorat ja edestä kat-sottuina ehdottoman yhdensuuntaiset. Lapa ja olkavarsi ovat yhtä pitkät ja keskivahva lihaksisto kiinnittää ne runkoon. Lavan ja olkavarren välinen ihannekulmaus on 90°, tavallisesti 110°:seen saakka. Kyynärpäät eivät saa olla seistessä eivätkä liikkuessa ulkonevat, eivät myöskään sisäänpäin kääntyneet. Kyynärvarret ovat kaikilta suunnilta katsottuina suorat ja koiran seistessä ehdottomasti keskenään yhdensuuntaiset, kuivat ja lihaksikkaat. Välikämmen on pituudeltaan 1/3 kyynärvarresta ja on tähän nähden n. 20-22°:n kulmassa. Liian painunut vä-likämmen (yli 22°) kuin myös seistessä liian pysty välikämmen (alle 20°) heikentävät koiran käyttökelpoisuutta, erityisesti kestävyyttä.

Runko:
Kaulan liitoskohdasta alkava ylälinja kulkee hyvin muodostuneen sään ja hieman laskevan selän yli hieman laskevaan lantioon asti selkälinjaa rikkomatta. (HIEMAN laskevat, HIEMAN laskevaan - tätäkö se on?) Selkä on kiinteä, voimakas ja lihaksikas. Lanne on leveä, voimakas ja lihaksikas. Lantion tulee olla pitkä ja hieman laskeva (n. 23°) (HIEMAN laskeva?) ja se liittyy ylälinjaa rikkomatta hännän kiinnityskohtaan. Rinnan tulee olla kohtuullisen leveä, alarinta on mahdollisimman pitkä ja selvästi havaittava. Rinnansyvyyden tulee olla 45-48% säkäkorkeudesta. Kylkiluiden tulee olla kohtuullisen kaareutuneet. Tynnyrimäinen ja litteä rintakehä ovat yhtä virheelliset.

Takaraajat:
Takaraajojen asento on hieman taaksevetäytynyt ja ne ovat takaa katsottuina keskenään yhdensuuntaiset. Reisi ja sääri ovat lähes yhtä pitkät ja muodostavat 120°:n kulman. Reisi on voimakas ja vahvalihaksinen. Kinnernivelet ovat voimakkaasti kehittyneet ja tiiviit. Välijalka on pystysuora kinnernivelen alapuolella.

Käpälät:
Etukäpälät ovat pyöreähköt, tiiviit ja kaareutuneet. Päkiät ovat ko-vat, mutta eivät rosoiset. Kynnet ovat vahvat ja tummat. Takakäpälät ovat tiiviit, hieman kaareutuneet. Päkiät kovat ja tummat. Kynnet voimakkaat, kaarevat ja myös tummat.

Häntä:
Häntä ulottuu vähintään kintereeseen, mutta ei kuitenkaan yli välijalan puolivälin. Häntä on alapuolelta hieman pitempikarvainen kuin yläpuolelta ja loivalla kaarella. Koiran innostuessa ja liikkuessa häntä kohoaa ylittämättä kuitenkaan vaakatasoa. Hännän kirurginen korjaaminen on kielletty.

Liikkeet:
Saksanpaimenkoira on ravaaja. Raajojen tulee olla niin pitkät ja siten kulmautuneet, että koira ilman mainittavaa selkälinjan muutosta voi työntää takaraajansa rungon alle ja yltää eturaajallaan saman verran eteenpäin. Vähäinenkin takaraajojen ylikulmautuminen vähentää koiran kiinteyttä, kestävyyttä ja siten käyttökelpoisuutta. Kun mittasuhteet ja kulmaukset ovat oikeat saavutetaan maatavoittava liikunta, joka antaa vaikutelman vaivattomasta etenemisestä. Tasaisen ja rauhallisen ravaajan pään painuessa ja hännän hieman kohotessa muodostuu korvan kärjestä niskan ja selän kautta hännänpäähän pehmeästi kaartuva, rikkoutumaton selkälinja.

Nahka:
(Irtonaisesti) pinnanmyötäinen muodostamatta kuitenkaan poimuja.

Karvapeite:
Oikea saksanpaimenkoiran karvapeite on kaksinkertainen, ja siinä on pohjavilla. Peitinkarvan tulee olla mahdollisimman tiheä, suora ja karhea ja tiiviisti pinnanmyötäinen. Päässä, myös korvien sisäpuolella, raajojen etusivuilla, käpälissä ja varpaissa karva on lyhyttä. Kaulassa karva on pitempää ja tuuheampaa. Raajojen takaosissa karva on pitempää ranteeseen ja kintereeseen saakka muodostaen reisien takasivuille kohtalaiset housut.

Väri:
Musta punaruskein tai ruskein merkein tai merkein, joiden väri voi vaihdella keltaisesta vaaleanharmaaseen. Yksivärinen musta tai harmaa tai harmaa tummin merkein. Musta mantteli ja maski. Vähäpätöiset, pienet valkoiset merkit rinnassa tai erittäin vaaleat raajojen sisäsivut sallitaan, mutta ne eivät ole toivottavia. Kirsun tulee olla kaikissa värisävyissä musta. Heikkopigmenttisiksi luokitellaan koirat, joilla on puutteellinen maski, kellertävät tai pistävän vaaleat silmät, vaaleat tai lähes valkoiset merkit rinnassa tai raajojen sisäsivuilla, samoin kuin ne, joilla on vaaleat päkiät ja punainen hännänpää. Pohjavilla on vaaleanharmaan sävyinen. Valkoinen väri ei ole hyväksyttävä.

Koko ja paino:
Urokset: säkäkorkeus 60 - 65 cm, paino 30 - 40 kg. Nartut: säkäkorkeus 55 - 60 cm, paino 22 - 32 kg.

Virheet:
Kaikki poikkeamat rotumääritelmästä luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen.

Vakavat virheet:
Poikkeamat edellämainituista rotuominaisuuksista, jotka heikentävät käyttökelpoisuutta. (Käyttökelpoinen taidetaan määrittää siten, että koira pystyy juoksemaan kaksi ympyrää kehässä?)

Korvavirheet: liian alas sivuille kiinnittyneet, taittuneet, haja-asentoiset tai pehmeät korvat.
Huomattavat pigmenttipuutokset.
Pehmeä tai löysä yleisvaikutelma.
Hammasvirheet: kaikki poikkeamat leikkaavasta purennasta ja hammaspuutokset.

Hylkäävät virheet:
A. luonteenheikkous, vihaisuus ja heikkohermoisuus.
B. todistettavasti paha lonkkavika. (Lonkkavika ei ilmeisesti tarkoita epämuodostuneita jalkoja?)
C. yksikiveksisyys tai kiveksettömyys, sekä selvästi eri kokoiset tai surkastuneet kivekset. (Suomen näyttelysääntöjen mukaan kivesvikaista koiraa ei arvostella.)
D. häiritsevät korva- ja häntävirheet.
E. epämuodostumat.
F. hammaspuutokset:
     1:n P3:n ja jonkin muun hampaan puutos
     1:n kulmahampaan puutos
     1:n P4:n puutos tai
     1:n M1:n tai M2:n tai kaikenkaikkiaan 3:n tai useamman hampaan puutos.
G. purentavirheet:
     2 mm:n tai sitäkin suurempi yläpurenta
     alapurenta
     tasapurenta koko etuhampaiden alueella.
H. sallitun säkäkorkeuden ylittäminen tai alittaminen yli 1 cm:llä.
I. albinismi.
J. valkea karvapeitteen väri (myös tummasilmäisillä ja -kyntisillä).
K. pitkä karvapeite (pitkät, pehmeät, eivät tiiviisti pinnanmyötäiset peitinkarvat, joiden alla kuitenkin on pohjavillaa, hapsut korvissa ja raajoissa, tuuheat housukarvat ja tuuhea häntä, jossa on alapuolella hapsuja).
L. pitkäkarvaisuus (pitkä, pehmeä peitinkarva ilman pohjavillaa, jakaus keskellä selkää, hapsut korvissa, raajoissa ja hännässä).

Mihin kaikkeen pystyy terve, rodunomainen, rotumääritelmän mukainen saksanpaimenkoira? Sitä kannattanee kysyä esimerkiksi tämän kennelin kasvattajalta: http://www.huntgermanshepherds.com/photo_gallery.htm - Kuvia katsoessani mieleeni palasi jälleen kerran spk sellaisena rotuna, millaisena siihen rakastuin, ja miksi se nousi minulle yhdeksi parhaista koiraroduista. Missä tällaiset koirat nykyään ovat?

Mitä sitten tarkoittaa käyttölinjainen sakemanni?
- Sita ei olla jalostettu ulkonaon vaan kayttö-ominaisuuksien mukaan. Lause "kukaan ei tee kauniilla idiootilla yhtään mitään" pätee tässäkin. Voi kun näyttölinjainen saksanpaimenkoira olisikin edes kaunis! Onko tämä kaunista?

 

 

 

 

 

 

 

 

Entä tämä?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Väite: käyttölinjainen saksanpaimenkoira on haastavampi, siksi kannattaa ottaa näyttölinjainen.
- Väärin. Käyttölinjaisilla koirilla on päänuppi kunnossa ja fyysisen terveyden rakenteelliset edellytykset terveyteen. Fyysisesti ja psyykkisesti terve koira on tasapainoinen ja sitä on helpompi kouluttaa, ja mahdollisuudet ovat rajattomat. Jos haluaa perus "susikoira-Roin" eikä ole valmis harrastamaan ja viettämään aikaa koiran kanssa, kannattaa suoralta kädeltä valita joku toinen rotu.

Eräs ihminen kirjoitti tästäkin hyvin:

Mä en ole koskaan voinut ymmärtää sitä ettei jotain koiraa voisi ottaa ensimmäiseksi koiraksi.

Siis jos mä haluan käyttölinjasen koiran niin mitä hittoa mä teen jollain näyttelyesineellä jonka kapasiteetti on riittämätön siihen mihin minä koiran haluan, eli käyttöön?

Pitääkö mun tosiaan ottaa ensin näyttelylinjainen koira jonka kanssa elän 15v jonka jälkeen mä sitten saan ottaa sen käyttölinjasen jos tilanne on se, että voin pitää kerralla vain yhtä koiraa?

Mun mielestä jokainen ottaa juuri sellaisen koiran joka vastaa sitä mitä koiralta halutaan eli käytetäänkö sitä siellä kehässä vai kentällä. Jos haluaa vain kotisessen niin sitten ottaa sellaisen yksilön, joka siihen sopii ja jos haluaa työkoiran niin sitten suosittelen lämpimästi ottamaan työlinjaisen yksilön, vaikka se sitten olisikin ihka ensimmäinen koira.

Mitä sanoi saksanpaimenkoirarodun suurimpia nimiä aikanaan? Mitä hän tahtoi elämänsä eteen tehdystä koirarodusta?

"Ihmiset, katsokaa, en voi tehdä mitään estääkseni teitä asettamasta koiria järjestykseen sen perusteella mikä niistä näyttää parhaiten rakentuneelta tai parhaiten liikkuvalta,

en myöskään voi mitenkään estää teitä kilpailemasta ja katsomasta millä koiralla on parempi puruote tai millä niistä on ollut paras kouluttaja.

Mutta älkää Herran Tähden sekoittako tätä siihen mitkä koirat tulisi jalostuksessa yhdistää mihinkin."

- Max v Stephanitz

Tutullani oli saksanpaimenkoira - oikein kunnon geelilinjaa. Hän oli ostanut sen Saksasta kovalla hinnalla. Noh, kuinkas sitten kävikään? Ennen vuoden ikää koira ei pystynyt edes kävelemään ylämäkeä - selkälinja aivan liian matala, nivelet joutuivat koville - tällä oli loistavasti näyttelyissä pärjänneet vanhemmat. Sitähän jalostetaan, eikö?

Tämä on sitä, että näkee mitä tapahtuu, mutta tuntuu että mittakaava on liian laaja ihmisten puuttua, taas tuhotaan yksi maailman mahtavimmista roduista. Tämä on eläinrääkkäystä, johon kukaan ei puutu.

"Ota tämä huoli minulta ja pidä huolta, että saksanpaimenkoira pysyy aina työkoirana, sillä olen koko elämäni taistellut tämän päämäärän vuoksi!"

- Max v Stephanitz